Laitossiivooja
Etsimme nyt asiakkallemme
LAITOSSIIVOOJIA
Oulun alueelle!
Kohteet ovat pääasiassa kouluja, päiväkoteja, palveluasumisyksikköjä ja liikuntahalleja. Laitossiivoojana työtehtäviin kuuluvat yleiset ylläpitosiivouksen työt sekä jaksottaisia perussiivoustöitä.
Kohteet sijaitsevat Oulun alueella, vaihtelevissa kohteissa. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus helpottaa kulkemista työkohteisiin, mutta osaan kohteista pääsee hyvin myös julkisilla.
Työ on keikkaluontoista, mutta tunteja voi olla tarjolla jopa kokoaikaisesti. Työvuorojen pituudet vaihtelevat toimipisteissä 4-8 tunnin välillä ja työvuorot painottuvat pääasiassa arkipäiviin klo 7-18 välille. Tarjolla on myös ilta- ja viikonloppuvuoroja, jotka päättyvät myöhäisimmillään klo 21. Työn keikkaluonteisuudesta huolimatta työtä voi olla tarjolla yhtäjaksoisesti pidempiäkin ajanjaksoja esimerkiksi sijaisuuksien muodossa.
Työsuhde solmitaan StaffPointin ja työntekijän välillä ja työt alkavat sopimuksen mukaan. Palkkaus työssä kiinteistöpalvelualan TES:n / kokemuksen mukainen.
Toivomme sinulta
- Mielellään alan koulutusta ja/tai työkokemusta vastaavista työtehtävistä, tärkeintä on kuitenkin reipas asenne ja halu oppia
- Oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä sujuvaa suomen kielen taitoa ohjeistusten ymmärtämiseksi
Tarjoamme sinulle
- Vastuuta ja haasteita osaamisesi mukaan
- Arvokasta työkokemusta
- Joustavan työ ja monipuolisia työtehtäviä
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi pikimmiten oheisen linkin kautta! Käsittelemme hakemuksia jatkuvasti ja täytämme paikkoja heti sopivien henkilöiden löydyttyä.