Siirry sisältöön

Hiihdonopettaja

Tunnetko sisimmässäsi tunturin kutsun, samalla haluaisit viettää aikaasi kaupungin sykkeessä? Meiltä löytyy ratkaisu tähän, tule töihin Ounasvaaran hiihtokeskukselle tulevalle talvikaudelle!

StaffPoint hakee nyt hiihdonopettajia talvikaudelle 2024-2025. Työt alkavat marraskuussa ja ne jatkuvat aina laskusesongin loppuun saakka, arviolta huhtikuun loppupuolelle. Työtuntien määrä neuvotellaan tapauskohtaisesti. Palkkaamme talveksi kausiopettajia 90/3vkoa sopimuksille sekä tuntiopettajia keikkasopimuksille, oman käytettävyytesi mukaisesti.

Ounasvaaran Hiihtokeskus sijaitsee ihan kaupungin keskustan kupeessa. Missään muualla Suomessa eivät laskettelukeskus, erämaaluonto ja kaupungin runsas palvelujen tarjonta sijaitse näin lähellä toisiaan, kaikki vain muutaman kilometrin tai minuutin päässä toisistaan. Mikä hienointa, Ounasvaara valittiin vuoden 2023 Lähirinteeksi ja lähihiihtokeskukseksi!

Pientä tunturia vastaavan vaaran pohjoisrinteeltä löytyy viihtyisä hiihtokeskus, jossa nautitaan rennosta ja kansainvälisestä talvikeskusmeiningistä. Hiihtokeskuksessa on kaikki palvelut mitä lasketteluun tarvitaan, sillä rinteiden ja välinevuokraamon lisäksi keskuksessa on myös hiihtokoulu ja rinneravintola Alpenjäger.


Tarjoamme:
- Loistavat työkaverit sekä rennon työilmapiirin
- Lapland Hotels, Lapland Safaris ja Lapland Skiresorts kattavat henkilöstöedut
- StaffPointin edut
- Tehtävän mukaisen työvaatetuksen
- Mahdollisuutta tehdä työtä joulusesongin tai koko talvisesongin

Edellytämme:
Vähintään Shoryn tai Shkyn kurssi I
- Asiakaspalvelualttiutta
- Suksi- ja lautaosaamista
- Reipasta asennetta sekä vastuullisuutta
- Suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito on plussaa

Katsomme eduksi, mikäli sinulta löytyy:
- Omaa harrastuneisuutta
- Kokemusta hiihtokeskustyöstä
- EA1 tai 2 tai vastaavat tiedot ja taidot
 

Meille on erittäin tärkeää tietää mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa. Liitäthän hakemuslomakkeelle CV:n ja hakukirjeen! Käsittelemme hakemuksia jatkuvasti, joten varmista tuleva työpaikkasi lähettämällä hakemuksesi meille pikaisesti.

#laplandrinteet
#rinteet

 

Lisätietoa
Mona Kuusela
Rekrytointikonsultti
+358 (0)44 420 4385
mona.kuusela@staffpoint.fi
 


Ota yhteyttä: