Siirry sisältöön
Johdon katse kohti tulevaa
Takaisin

Katse horisonttiin – mitä kansainvälinen ja kotimainen businessjohto miettii tulevaisuuden haasteista

AESC:n ja FEXin tuoreiden suorahakualaa tarkastelevien tutkimusten tulokset eroavat toisistaan merkittävästi siinä, miten Suomessa ja ulkomailla suhtaudutaan innovaatioihin ja tulevaisuuteen investoimiseen. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Innovaatiokulttuurin kehittäminen, seuraavan sukupolven johtajien kasvattaminen ja digitaalinen transformaatio. Globaalien yritysten liiketoimintajohto kokee nämä keskeisiksi tulevaisuuden haasteiksi ja kysymyksiksi. Toiminnan ketteryyden lisääminen, tuottavuuden kasvattaminen ja asiakasymmärryksen kehittäminen ovat vastaavasti suomalaisen yritysjohdon mielessä heidän ajatellessaan tulevia vuosia, selviää tuoreista tutkimuksista.

Yritysten kansainvälistyminen on yksi suomalaisen yhteiskunnan kivijalkoja. Pärjätäksemme maailmalla meidän täytyy rakentaa innovaatioista todellista kilpailuetua. Jotta innovaatioita syntyy, tarvitaan oikeantyyppinen luovuuteen ja yksilöiden kommunikointiin kannustava yrityskulttuuri, jota innovaatiokulttuuriksikin tavataan kutsua. Tämä vaatiikin sitten jo omannäköistä, rohkeaa johtamista, joka lähtee ylimmästä johdosta ja johdon tahtotilasta.

Kasvu syntyy investoimalla

Yksi johtamisen teeseistämme StaffPoint Executivella kuuluu: ”Kasvu syntyy ennakoimalla ja investoimalla rohkeasti uuteen osaamiseen”. Uusia innovaatioita kehittävät luovat yksilöt. Pystytäänkö nykyisellä osaamispotentiaalilla kehittämään uusia palveluita tai tuotteita? Todennäköisesti uusien innovaatioiden luominen vaatii yritysjohdolta päätöstä investoida myös uuteen osaamiseen organisaation ulkopuolelta. Innovatiivisten tiimien johtaminen vaatii myös osallistavaa johtamista. Yhtenäinen näkemys siitä, mihin ollaan menossa, on myös tärkeää. Salliiko johtamiskulttuuri riskinoton, ketterää tapaa edetä ja tehdä kokeiluja? Palkitaanko tiimejä ja yksilöitä luovuudesta?

Maailmalla yritysjohdon katse on jo uuden liiketoiminnan luomisessa, tulevaisuuden potentiaalien ja johtajien houkuttelemisessa ja kasvattamisessa sekä digitaalisen transformaation johtamisessa, selviää kansainvälisestä AESC:n (Association of Executive Search and Leadership Consultants) tutkimuksesta. Innovaatiokulttuurin kehittäminen, seuraavan sukupolven johtajien kasvattaminen ja digitaalinen transformaatio nousivat tutkimuksessa liiketoimintajohdon keskeisiksi haasteiksi ja kysymyksiksi tulevaisuudessa, viiden vuoden perspektiivillä.

Katse kohti tulevaa

Toiminnan ketteryyden lisääminen, tuottavuuden kasvattaminen ja asiakasymmärryksen kehittäminen olivat vastaavasti suomalaisen yritysjohdon listalla kärjessä mietittäessä tulevaisuuden liiketoimintakysymyksiä samalla aikaperspektiivillä. Suomen markkinaa tarkastelevan tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy FEX Suorahakuyritykset ry:n hallituksen toimeksiannosta keväällä 2020.

Uskallan väittää, että myös suomalaisissa yrityksissä löytyy vielä tekemistä innovaatiokulttuurin kehittämisessä ja rakentamisessa. Suomalainen yritysjohto sen sijaan näkee myös viiden vuoden kuluttua hyvin samantyyppisiä haasteita kuin nyt eli toiminnan ketteryyttä ja tuottavuutta ja tavoittelevat edelleen top-trendeissä pitkään keikkuneen asiakasymmärryksen perään. Nyt olisi Suomessakin aika siirtää katse peräpeilistä vakaastit kohti horisonttia ja ottaa maailmalta mallia! Tulevaisuus rakennetaan investoimalla luovuuteen ja osaamiseen.