Raamittaako työelämä ajattelun?

Työn uudistajat -podcast pureutuu suomalaiseen työelämään ja sen uudistumiseen – ilman juhlapuheita ja poliittista jargonia! Sarjan uusimmassa jaksossa podcastin host ja StaffPointin toimitusjohtaja Anu Ahokas haastattelee filosofi Esa Saarista työelämän muutoksissa pärjäämisestä, suomalaisen työelämän valttikortteista ja uusien oivallusten saamisesta.

Esa Saarinen on monien tuntema filosofi, joka on opettanut urallaan Helsingin yliopistossa sekä toiminut kaksikymmentä vuotta professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto yliopistossa. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä tiedä, että hän oli vain 24-vuotias väitellessään filosofian tohtoriksi. Ensi kesänä 70 vuotta täyttävälle Saariselle on ehtinyt tapahtua uransa aikana jo paljon.

”En pysty kauhean hyvin erottamaan työelämääni ja muuta elämääni. Nyt jälkikäteen ajatellen, onhan se tosi hämmästyttävää, kuinka paljon toiset ihmiset voi tuoda ihmiselle sellaista, mikä kohottaa tätä ihmistä. Tässä tapauksessa minua”, Saarinen sanoo pohtiessaan työuransa merkittäviä hetkiä.
Toisten kannustuksella ja tuella oli merkitystä myös siihen, että Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu – luentosarjasta on tullut ilmiömäisen suosittu. Sen ovat löytäneet niin Aalto yliopiston opiskelija kuin lukuisat katselijat ja kuuntelijat video- ja podcastalustoilla.

Saarinen kertoo, että ilman muita ihmisiä hän ei olisi koskaan päätynyt julkaisemaan YouTube-videoita luennoistaan – tai edes opettamaan teekkareille filosofian teoriasta. Saarinen oli jo jättämässä yliopistomaailman 2000-luvun alussa, mutta pyyntö tulla luennoimaan systeemiajattelusta Teknilliseen korkeakouluun oli liian innostava ohitettavaksi.

Aivan uuden yleisön luentosarja sai 2010-luvulla, kun Aalto yliopiston viestinnästä ehdotettiin, että alun perin opiskelijoiden käyttöön kuvattu videomateriaali julkaistaisiin kaikkien halukkaiden hyödynnettäväksi. Saarinen kertoo aluksi epäilleensä ehdotusta, mutta päätti lähteä ideaan mukaan. Se kannatti.

”Että jokin juttu voi lähteä kasvamaan - että toiset voivat synnyttää sen - vaatii sitä, että on siinä tilanteessa itse jollakin tavalla valmis tai ainakin valmis heittäytymään siihen.”

Ajattelun ajattelu ruokkii tärkeitä oivalluksia

Nykytyöelämän hurja muutostahti haastaa lähes jokaisen työarkea. Epävarmuutta aiheuttavat niin työvoimapula, lisääntyneet mielenterveyshaasteet kuin lomautus- ja irtisanomisuutisetkin. Samaan aikaan työntekijöiltä kysytään yhä enemmän ongelmanratkaisukykyä, taitoa katsoa asioita uudesta näkökulmasta.

”Hankaluus työelämän kannalta on se, että nykypäivänä ihmisillä on niin vähän tilaa ajatella. Meillä on vähemmän tilaa ajatella omia ajatuksiamme, koska erilaiset välittömät tekemiset puskevat silmille niin hallitsevasti. Kaiken aikaa piippaa jostain, ja se ikään kuin vaatii välitöntä huomiota”, Saarinen sanoo.

Filosofi pitää harmillisena myös sitä, jos työelämä raamittaa ajattelua. Ihminen voi kokea painetta ajatella tietyllä tavalla, määritetyssä hengessä. Ajattelua ei kuitenkaan ruoki se, jos sille sanellaan liikaa sääntöjä ja tavoitteita. Uusia ideoita ja ratkaisuehdotuksia ei enää synny, jos ajatukset kulkevat samoja helpolta tuntuvia reittejä tai pomppivat reaktiivisesti asiasta toiseen.

”Meillä ei ole ikään kuin tilaa tarkempaan ajatteluun. Tämä on meidän aikanamme tällainen paradoksaalinen ilmiö. Koska voisi periaatteessa kuvitella, että eihän yhteiskunta koskaan aikaisemmin ole ollut yhtä kehittynyt kuin suomalainen yhteiskunta on pääpiirteessään nyt. Tämän takia on ällistyttävää, että ihmiset eivät ehdi ajatella enemmän sitä isompaa kuvaa tai edes sitä, että mitä he oikeastaan ajattelevat todella tärkeistä asioista.”

Saarinen kannustaa ihmisiä tarkastelemaan omia ajatuksiaan, ja kysymään, mistä ne oikeastaan tulevatkaan. Toisinaan oma ajattelu on vaikuttunut liikaa muista ihmisistä. Ajattelu voi olla nopeatempoista, jopa ärsytyksestä voimansa saavaa reagoimista asioihin. Saarisen mukaan ajattelun ajattelu antaa tilaa uusille ideoille, jotka ovat merkityksellisiä muuttuvassa maailmassa ja sen ongelmia ratkoessa.

”Se synnyttääkin sellaisen alustan, missä ihminen saa omilta ajatuksiltaan vapautuksen ajatella laajemmin ja siihen laajempaan kokonaisuuteen nähden virittyvämmin, kuin mitä arjen työssä tai työn ulkopuolella tyypillisesti”, Saarinen sanoo ja jatkaa:

”Mielestäni tarvitsemme sellaista reflektiivisyyden pohdintaa, että ikään kuin emme sen kummemmin ajattele jotakin tiettyä asiaa. Niin antaa tilaa sille, että ajatuksesi voivat lähteä kulkeutumaan kaikenlaisiin ulottuvuuksiin, sellaisiin, joista sitten paljastuukin se jokin ehkä vähän tärkeämpi ajatus.”

Toisten ihmisten osoittamasta hyväksynnässä pulpahtaa uusia suuntia

Toisinaan työroolin paineet tai muut ulkoa päin tulevat odotukset, voivat kaventaa omaa ajattelua. Tämä voi näkyä esimerkiksi niin, että oivaltavat työhön liittyvät ideat tulevatkin työajan ulkopuolella. Saarinen on nähnyt tämän myös pitämillään luennoillaan, joissa osallistujat ovatkin kannustavassa ilmapiirissä innostuneet omista ajatuksistaan uudella tavalla.
”Seminaariympäristössä voi syntyä sellaista vähemmän ilmeistä ajattelua, jolle syystä tai toisesta arjessa, uomassa kipittäessä, ei kerta kaikkiaan ole mitään tilaa. Kuitenkin voisi käydä näin, että sieltä pulpahtaisi jotain sitten mieleen. Elämää vahvistavaa, innostavaa, jotakin rohkaisevaa. Jos ihmisiä ei aina näe jonkun suoritteen kautta voi paljastuakin jotakin uutta.”

Saarinen esittää esimerkin. Hyvin ulospäinsuuntautuneen ihmisen voi olla vaikea rauhoittua kuuntelijan rooliin ympäristössä, jossa häneltä odotetaan osallistumista ja tilanteen johtamista. Erilaisessa ympäristössä, ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa, se voi kuitenkin onnistua – ja avata ihan uuden näkökulman asioihin.

”Useimmissa tilanteissa, kun me kohtaamme toisemme, mehän olemme tiettyjen ikään kuin funktioiden alla. Tavallaan toiset arvioivat meitä suhteessa siihen, mitä yhdessä tarvitsee saada aikaan. Silloin tällainen suoritteellinen puoli meistä on hyvin voimakkaasti läsnä. Mutta, jos olisikin niin, et suoritteellinen puoli meistä ei olisikaan läsnä”, Saarinen pohtii ja jatkaa: ”Ihmisestä voikin lähteä paljastumaan ajatuksellisesti hänelle itselleenkin hämmästyttäviä vaihtoehtoja.”

Oman ajattelun lisäksi on tärkeä kohdistaa ajatukset myös toisiin, siihen työympäristöön, jossa vaikuttaa. Yhteisöllisyys on Saarisen mukaan ihmisille niin luontaista, että vain lempeä suhtautuminen toisiin voi kasvattaa jotakin uutta. Tällaisesta rohkaisevasta ja hyvää tarkoittavassa ilmapiirissä on Saarisen mukaan suurempi mahdollisuus menestyä.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään Eiffel-torneja – eikä niitä edes tarvita menestymiseen

Viime vuosina monet yllättävät globaalit tilanteet ovat ajaneet myös suomalaisia yrityksiä ja ihmisiä ahtaalle. Työelämä on jatkuvassa myllerryksessä, johon megatrendit vaikuttavat odottamattomilla tavoilla. Nykytilanteessa on helppo maalailla kauhukuvia tulevaisuuden Suomesta taantuman tukahduttamana.

Esa Saarinen on tunnettu positiivisista näkemyksistään paitsi filosofina myös yritysvalmentajana. Hän osaakin katsoa mennyttä ja nykyhetkeä niin, että se kasvattaa toiveikkuutta tulevaisuudesta.

”Jos ajatellaan suomalaista yhteiskuntaa, ettätavallaan eihän meillä ole koskaan ollut mitään Eiffel-torneja.”

Mutta tämä ei Saarisen mukaan ole millään tavalla huono asia vaan päinvastoin: tämä on kasvattanut suomalaisista hyvällä tavalla vaatimattomia. Hän näkeekin, että ne asiat, jotka nähdään usein Suomen heikkouksina saattavatkin olla vahvuuksia, joilla pärjätään myös kansainvälisessä kilpailussa.

”Mutta kun ne voimavarat ei välttämättä olekaan sellaisella tavalla erottuvia kuin vaikka Steve Jobsin artikulatiivinen esiintymisbrillianssi, niin tässä syystä ei havahduta siihen, että kuinka valtava johtaja vaikka Matti Alahuhta on. Vain, koska Matti Alahuhta ei ollut tällainen Steve Jobs. Mutta miksi pitäisi olla?” Saarinen kysyy.

Filosofi rohkaiseekin näkemään, miten varmalla pohjalla suomalainen yritys- ja työelämä on, vaikka se ei säihky kuten jossakin muualla.
Hän ei myöskään pidä oleellisena vertailla sitä, kuinka moninkertaisesi jossakin muussa maassa valmistuu osaajia Suomeen verrattuna. Sen sijaan hän keskittyisi katsomaan työntekijä- ja osaamisresurssejamme siitä näkökulmasta, että ne riittävät tarpeeksi pitkälle, jos niitä osaa hyödyntää oikein. Nokiankin loistovuodet tapahtuivat yritystä 1990-luvulla valmentaneen Saarisen mukaan juuri tästä syystä: innosta tehdä yhdessä.
”Ihmisen tunne omasta ihmisyydestä ja tietynlaisesta hyväksynnästä, sen oman olemisen suhteen siinä yhteisössä, on minusta se iso suomalainen mahdollisuus. Minusta se on edelleen läsnä, että tässä suhteessa sellainen Nokian 1990-luvun ja 2000-luvun alun ihmeen dynamiikka on minusta meillä edelleen yhtä lailla mahdollista. Olen ihan varma, että jos katsottaisiin näitä hienoja menestyksiä, vaikka pelipuolella, niin myös siellä on näitä keskeisiä inhimillisiä tekijöitä, jotka selittävät [menestymisen]”, Saarinen sanoo.

Saarinen pitää erityisen tärkeänä asiana pieniä hierarkioita ja luokkaeroja. Esimerkiksi Iso-Britanniassa Saarinen on laittanut huolestuneena merkille sen, kuinka jo ihmisen puhetyyli asettaa hänet alttiiksi haitallisille ennakkoasenteille. Tällaiset luokkarakenteet ovat ongelmaksi yhdessä tekemiselle ja asioiden eteenpäin viemiselle. Suomessa hän ei tunnista samanlaista ongelmaa.

”Se, että meillä ei ole tätä, tarkoittaa puolestaan sitä, että ehkä meillä olisikin mahdollisuus yhteisöllisyyden rakentamiseen ja siitä kumpuavien dynaamisuusmahdollisuuksien hyödyntämiseen. Nämähän on aika huomattaviakin valttikortteja. Mielestäni Nokian ihmeen syitä. Silloinhan oli pitkän aikaa suuri hämmästyksen aihe se, että kuinka on mahdollista, että tällaista kansainvälistä megamenestystä johtaa suomalaiset tyypit. Ja kuinka on mahdollista, et jossakin Oulussa väännetään näitä maailman parhaita, valtavan kompleksisia järjestelmiä. Et eihän näin voi mitenkään olla. Niin kuitenkin de facto oli.”

Kuuntele jakso TÄSTÄ.
Jakso on myös mahdollista katsoa TÄSTÄ.