Skip to main content
Mielenterveyden ongelmista puhuminen
Takaisin

Mielenterveyden haasteet – kertoako vaiko eikö?

Fyysisiä rajoitteista on yleensä helpompi puhua kuin mielen tason ongelmista. Mielenterveysperusteiset tekijät ovat kuitenkin yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Spring House ja Varma ovat toteuttamassa uutta mielenterveyskuntoutujille suunnattua työllistymisen pilottihanketta.

Mielenterveyden haasteet – kertoako vaiko eikö? Tämä pulma putkahtelee eteen aina säännöllisin ajoin, kun mietimme asiakkaan kanssa, mitä hän kertoo työnantajalle terveydentilastaan työkokeiluun mennessään. Kas siinäpä pulma, johon ei ole yksioikoista vastausta.

Terveydentilan rajoitteista on yleensä helppo puhua, jos ne ovat fyysisiä rajoitteita. Kanssaihmiset nyökyttelevät myötätuntoisesti, jos kerrot, kuinka olet tehnyt vuosikymmeniä rakennusalan töitä ja nyt on selkä siinä kunnossa, että kaikki etukumarat asennot tekevät kipeää. Tämä on tyypillisen kuntoutuja-asiakkaan tarina ja näissä tarinoissa on monesti myös hivenen ylpeyttä mukana. On tullut tehtyä niin paljon rehellistä raskasta työtä ja saatu paljon aikaan. Näissä tarinoissa on ikään kuin sankariviitta mukana, kertovathan ne juuri siitä kuuluisasta suomalaisesta sisusta ja läpi harmaan kiven - mentaliteetista.

Mutta mitä jos selän lisäksi särkyy myös mieli, kuten usein käy? Mielen tason ongelmista ei moni enää haluakaan puhua niin vapautuneesti. Selkää särkee ja nukkuminen on huonoa. On selvää, että tämä vaikuttaa väistämättä myös mielen hyvinvointiin. Ihan kenellä tahansa vaikuttaisi, mutta miksi siitä on kuitenkin niin vaikea puhua ja asiaa vähätelläänkin. Ikään kuin se olisi heikkouden merkki, jos puhuisi avoimesti siitä, että nyt ottaa koville. Onneksi voi kuitenkin aina kertoa selän fyysisistä rajoitteista ja pitää mielen ongelmat omana tietonaan ja olla hakematta niihin apua.

Mitä jos mieli sairastuu?

Mitä jos vain mieli sairastuu, eikä voi saada kanssaihmisiltä myötätuntoa fyysisestä vammasta tai sairaudesta kertomalla? Jos hävettää niin paljon, että muut leimaavat sinut hulluksi. Pelottaa, että joku tuttu saa tietää.

On ristiriitaista, että juuri mielenterveysperusteiset syyt ovat kuitenkin yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle nykyisin. Mielenterveysongelmista kärsii siis iso osa suomalaisista, mutta miksi niistä on vaan niin vaikea puhua? Mielenterveysongelmat ovat toki olleet tapetilla monellakin forumilla viime aikoina, mutta jos itse tai läheinen sairastuu, siitä puhuminen on edelleen tabu monelle. Kuinka moni meistä uskaltaisi kertoa omasta tai läheisen masennuksesta uudessa työpaikassaan? Mitä uusi esihenkilökin ajattelisi, jos tietäisi, että olen joskus ollut uupunut? En varmasti pääsisi huippuprojektiin mukaan, jos joku saisi tietää, että olen joskus ollut heikko, moni voi ajatella.

WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.

Kuka meistä voisi väittää voivansa aina hyvin? Jokainen meistä on varmasti kohdannut elämänsä aikana haasteita, joissa ei ole kyennyt näkemään omia kykyjään tai työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisön toimintaan. Jokainen käsittelee elämän haasteet omalla tavallaan, mutta monelle oman heikkouden myöntäminen on tuskallista, eikä sitä siten haluaisi nähdä muissakaan. Tämä suhtautuminen mielenterveyteen ja sen järkkymiseen on haitallista erityisesti esihenkilöillä, jotka osaltaan vastaavat tiiminsä työhyvinvoinnista. Miten voisi kertoa uupumisesta tai muista mielenterveyttä kuormittavista asioista, jos esihenkilö vähättelee tai ei ymmärrä mielenterveyden vaikutusta työ- ja toimintakykyyn. Miten voi toipua, jos pitää esittää vahvaa?

IPS-mallista on saatu maailmalta hyviä tuloksia

Spring Housen ja Varman toteuttamassa IPS (Invidual placement and support) -pilottihankkeessa tutkitaan, miten IPS-malli istuu suomalaiseen työeläkekuntoutukseen. IPS-mallista on saatu maailmalta hyviä tuloksia erityisesti mielenterveyskuntoutujien työllistymisessä. Pilottiin valikoituneiden henkilöiden diagnoosit vaihtelevat keskivaikeasta masennuksesta skitsofreniaan, ADHD:stä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Puhtaassa Yhdysvalloista lähtöisin olevassa IPS-mallissa ei valikoida asiakkaita diagnoosin mukaan, vaan mallin mukaiseen palveluun pääsee, jos asiakas ilmaisee halunsa työllistyä.

Asiakkaiden kanssa laadimme yhdessä työhönpaluusuunnitelman asiakkaiden toiveiden mukaan. IPS-mallin hengessä on tärkeää, että työtä lähdetään etsimään asiakkaan mielenkiinnon kohteiden mukaan. Tämä lisää asiakkaan omaa toimijuutta, kun joku ei ulkopuolelta sanele, mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Toki työssävalmentajan pitää olla tarkkana työkokeilupaikkaa valittaessa, ettei asiakkaan terveydentilasta aiheudu vaaraa työtä tehdessä.

Työssävalmentajana kartoitan asiakkaan toiveita vastaavan alan työnantajia ja selvitän heidän rekrytointitarpeitaan. Kun sopiva työnantaja löytyy, asiakas menee haastatteluun ja tässä kohtaa tulee eteen kysymys: kertoako vaiko eikö?

Lopullisen päätöksen tekee tietysti asiakas itse eli hän itse päättää, mitä haluaa terveydentilastaan kertoa. Jotkut työnantajat kysyvät suoraan, minkä takia asiakas tulee työkokeiluun. Jotkut asiakkaat kertovat rehellisesti, missä mennään ja jotkut työnantajat ottavat tämän hyvin vastaan. Jotkut asiakkaat eivät halua eivätkä kehtaa kertoa ongelmistaan, eikä tämäkään ole ollut esteenä työkokeilun alkamiselle. Jotkut työnantajat suhtautuvat hyvin hienovaraisesti asiakkaan henkilökohtaisiin syihin, joista hän ei halua puhua. Joskus taas työnantaja kysyy suoraan, onko kyse fyysisestä vai psyykkisestä syystä ja ikään kuin kavahtaa jälkimmäistä syytä.

Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön

Meitä on moneksi. Meillä on jokaisella oma tapamme suhtautua kanssaihmisten terveydentilan rajoitteisiin. Osa meistä pitää kaikkia F-diagnoosin saaneita umpihulluina. Osa taas ymmärtää, että kuka tahansa voi sairastua ja sama voisi tapahtua myös itselle, jos olosuhteet olisivat erilaiset ja kuormitus kasvaisi kohtuuttomasti. Ja mitä kukaan omille perintötekijöilleen voi?

Sairastuneen oikeus on saada hyvää hoitoa, mutta hänellä on myös oikeus päästä töihin. Työkokeilu auttaa osaltaan myös asiakkaan kuntoutumisessa, kun hänelle tulee tunne yhteiskuntaan kuulumisesta. Moni asiakas piristyy silminnähden, kun pääsee tekemään mielekästä työtä. Työ auttaa ohjaamaan ajatuksia eri urille, jonka ansiosta tulee tunne, että onkin itse oman elämänsä ohjaksissa sairauden sijaan. Sairaus on olemassa, mutta sen kanssa voi tulla toimeen, kun saa keskittyä välillä johonkin muuhun kuin sairauteen. Monesti työeläkuntoutuksen kautta työllistynyt asiakas osaa kääntää vastoinkäymisensä vahvuudeksi ja hänestä tulee erittäin motivoitunut ja sitoutunut työntekijä uudelle työnantajalleen.

Joskus hoitotahokin määrittää henkilön työkyvyttömäksi, vaikka tämä haluaisi tehdä töitä. Joskus ihmisen työkyky määritellään pelkän diagnoosin perusteella, vaikka sama diagnoosi ilmenee eri yksilöillä eri tavoin. Toisilla oireet pysyvät täysin hallinnassa esim. lääkityksen avulla. IPS-mallissa on hienoa juuri se, että asiakkaan omaa tahtoa kunnioitetaan ja autetaan häntä työllistymään haluamaansa työhön. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus tehdä työtä, tämä on sanottu WHO:n mielenterveyden määritelmässäkin.

IPS-mallin tavoitteena on asiakkaan työllistyminen avoimille työmarkkinoille

Työkokeilussa työ- ja toimintakyvyn rajoitteet tulevat kyllä esille ja niiden mukaan voidaan edetä tarvittaessa seuraavaan työkokeiluun eri toimialalle. IPS-pilotti on pitkä palvelu, jossa työkokeiluja voi olla useampikin. IPS-mallista käytetään suomeksi nimitystä ”Sijoita ja valmenna”. Ideana on siis se, että työhön kiinnittymisen tuki viedään työpaikalle eli asiakkaalle etsitään mahdollisimman nopeasti työkokeilupaikka, jonka jälkeen valmentaminen vasta alkaa. Tästä syystä IPS-pilotissa käytetään nimitystä työssävalmentaja. Nimike työhönvalmentaja viittaa perinteiseen valmennukseen, jossa valmennetaan asiakasta pitkänkin aikaa ennen työkokeiluun menemistä. IPS-mallissa lopullisena tavoitteena on asiakkaan työllistyminen avoimille työmarkkinoille.

Niin, kertoako vaiko eikö? Mitä itse tekisit? Miten aistisit haastattelutilanteessa, onko tuleva esihenkilö ymmärtäväinen ja luottamuksen arvoinen, jolle voisi kertoa henkilökohtaisista asioista? Miten itse suhtaudut omiin tai läheisten mielenterveyshäiriöihin?

Tekstin on kirjoittanut Spring Housen tiimissä työskentelevä työkykyvalmentaja Anne Vanajoki.