Siirry sisältöön
tyonosaajat tyonhaku vinkkeja
Takaisin

Vinkkejä aktiiviseen työnhakuun

blogi vinkit työttömältä-1024x536
“Jos en olisi heti aloittanut tekemään asioita työnhaun eteen, olisi kynnys aloittamiselle ja tekemiselle kasvanut. Asioihin on tartuttava heti kun on sellainen fiilis.” Näin omaa työnhaun alkuvaihetta kuvaa Työnhaunohjaus verkossa -palveluun osallistunut asiakkaani.

Tehokeinot käyttöön alusta alkaen

Asiakkaani oli ilmoittautunut mukaan verkkovalmennukseen heti työttömäksi jäätyään. Palvelussa asiakas saa oman työelämän personal trainerin käyttöönsä kahden kuukauden ajaksi. Ilmaiseksi. Työelämän personal trainerin eli Spring Housen työnhaunohjaajan palvelut räätälöidään kunkin valmennettavan tilanteen ja tarpeiden mukaan. Palvelu toteutetaan verkossa sähköpostitse, skypetellen tai esimerkiksi osallistumalla verkkoluennoille. Palvelun tarjoaa Pirkanmaan TE-toimisto. Mukaan voi ilmoittautua täältä!

Kahden ensimmäisen viikon aikana hän oli jo ehtinyt osallistua myös pariin Pirkanmaan TE-toimistossa pidettyyn ryhmävalmennukseen. Toiminta-ajatustaan hän kiteyttää seuraavasti: “Yritän joka päivä tehdä vähintään yhden asian työnhaun eteen. Esimerkiksi otan yhteyttä mahdolliseen työnantajaan.”

Hyötyä verkostoitumisesta

Valmennettavani kertoi, että työttömyystilanne oli hänen elämässään uusi. Aiemmin hän oli saanut uuden työpaikan aina verkostojen kautta. Muutettuaan uudelle paikkakunnalle ammatilliset verkostot olivat kuitenkin vähentyneet merkittävästi. Aktiivisen työnhaun jälkeen tilanne on nyt toinen: “Työnhaun kautta myös verkostoni ovat laajentuneet. Nyt tunnen monta mukavaa ihmistä niistä yrityksistä, joihin olen ollut yhteydessä. Jos niihin tulevaisuudessa aukeaa työpaikka, koen että minun on helpompi hakea niihin, kun minut jo tunnetaan.”

Verkostoitumisen puolesta puhuu myös Sitran julkaisema Työelämätutkimus 2017 . Sen mukaan piilotyöpaikat löytyvät usein juuri verkostojen kautta. Piilotyöpaikkoja asiakkaani etsi esimerkiksi perinteistä mediaa hyödyntäen: “Seurasin lehdistä oman alan yritysten mainontaa ja olin niihin firmoihin yhteydessä.” Tämä kannatti, vaikka juuri niissä yrityksissä ei tärpännytkään, niin hänelle annettiin uusia vinkkejä muista alan toimijoista.

Valmistaudu haastatteluun

Työhaastatteluihin asiakkaani valmistautui huolella miettien vastauksia yleisimpiin työhaastattelukysymyksiin, treenaten hissipuhetta ja jopa hankkimalla uudet vaatteet työhaastatteluja varten. Eikä siinä vielä kaikki. Hän ryhtyi tekemään joitain suomalaiselle ei ihan niin tyypillistä: hän alkoi treenata small talkia juttelemalla vieraille ihmisille bussipysäkillä, koska koki saavansa siitä hyvää harjoitusta työhaastattelua varten. Tässäpä oiva vinkki suunsa avaamisen harjoittelemiseksi kenelle tahansa!

Kutsu työhaastatteluun on jo puoli voittoa, vaikka pettymyksiltäkään ei voi aina välttyä. Kun ei tule valituksi, vaikka olisi päässyt viime metreille saakka, joutuu epämieluisan kysymyksen eteen: Miksi minua ei valittu? Jotta tilanne ei liiaksi lannistaisi, on asiakkaallani tähän hyvä vinkki: “Kerään kaikki työnantajalta tulevat positiiviset signaalit. Olen aina saanut hyvää palautetta haastatteluissa ja minun on toivottu tulevan tekemään mahdollisia sijaisuuksia. Tällä kertaa joku toinen vaan sopi työhön paremmin.”

Asennetta ja pitkäjännitteisyyttä

Hyvä asenne ja aktiivisuus työnhaussa auttavat jo pitkälle, mutta ei sekään aina takaa toivottua lopputulosta, ainakaan heti. Joskus uuden työn löytäminen vaan ottaa aikansa. Millä itseään voi sitten tsempata? “Henkisestikin olen ollut nyt uuden edessä. Yritän kuitenkin ottaa tilanteen haasteena ja oppimiskokemuksena. Minulla hyvän olon fiilis lisääntyy, kun haastaa itseään ja rikkoo omia rajoja fyysisesti. Samalla alitajuisesti työstän työnhakua ja sopivat sanamuodot löytyvät hakemuksiin.”

Aktiivisen työnhaun malli on puhuttanut kevään aikana niin työnhakijoita kuin työnantajatahojakin. Hallituksen esittämässä mallissa halutaan määritellä tarkemmin mitä aktiivinen työnhaku tarkoittaa. Asiakkaani tapauksessa kaavailtujen työnhakuvaatimusten täyttäminen (yksi hakemus noin kerran viikossa) olisi pala (suklaa)kakkua. Ja jos aktiivisesta asenteesta ja työnhausta jaettaisiin muitakin palkintoja kuin työpaikkoja, niin tässä olisi kyllä mielestäni pokaalin paikka! Vai mitä mieltä sinä olet?

Kirjoittaja on kevättalolainen Jaana, työnhaunohjaaja ja valmentaja, jolle parasta työssä on vastavuoroisuus. Siinä molemmat voivat vain voittaa.