Siirry sisältöön

VeKO kansainvälisen rekrytoinnin tukena syksy 2022

Vetovoimaa kansainvälisistä osaajista -tiimimme aloitti syyskauden hyvillä uutisilla: rahoittajamme Etelä-Savon ELY-keskus myönsi meille lisäaikaa maaliskuun 2023 loppuun asti. Tämän lisäksi tiimimme on vahvistunut hankkeen loppuajaksi kahdella uudella osaajalla:

Elokuussa aloittanut Essi Markoff toimii suomi toisena kielenä -kouluttajana ja projektikoordinaattorina: "Olen aiemmin työskennellyt kotoutumiskoulutuksissa ja olen innoissani uudesta työstä, jossa pääsen suunnittelemaan ja pilotoimaan Join Finland -koulutusta." Syyskuussa projektiassistenttina aloittanut Iuliia Obukhova puolestaan on rautainen taloushallinnon ammattilainen ja hän avustaa tiimiä hankehallinnossa: ”Tämä on ensimmäinen työpaikkani Suomessa ja minulla on hyväntahtoiset ja ystävälliset työkaverit, jotka ovat aina valmiita auttamaan. Joka päivä teen erilaisia asioita ja kehitän suomen kielen taitoani.”

Talent Spring - best place for Integration in North Savo

Hankkeen aikana olemme kehittäneet maksutonta interaktiivista alustaa tukemaan kansainvälisiä rekrytointeja tekeviä yrityksiä ja kansainvälisten osaajien asettautumista Pohjois-Savoon. Talent Spring -alustalla myös sidosryhmät ja kunnat löytävät hyödyllistä tietoa kansainvälisestä rekrytoinnista ja sen tukemisesta, voivat verkostoitua ja lisätä omia uutisiaan. Tavoite on rakentaa yhdessä Talent Springistä Pohjois-Savon oma kansainvälinen yhteisö.

Olemme mukana Sawosta Maailmalle -kansainvälisen teemakuukauden tapahtumissa marraskuussa kutsumassa teitä Talent Springin käyttäjiksi, kehittäjiksi ja sisällöntuottajiksi. Voit ottaa myös meihin suoraan yhteyttä, mikäli haluat esittelyn organisaatiollesi. Klikkaa tänne nähdäksesi teemakuukauden päivittyvät tapahtumat ja ohjelmat.

Rekrytointiyhteistyö Pohjois-Savon TE-palveluiden EURES:in kanssa

EURES TE-palvelut Pohjois-Savo kutsui meidät tekemään yhteistyötä yläsavolaisen RD Groupin sekä Kiuruveden kaupungin kanssa lokakuussa 2021. Projektin aikana on rekrytoitu 13 työntekijää Euroopasta ja sen ulkopuolelta. Viimeinenkin työntekijä viime keväänä valituista on saanut oleskeluluvan ja hän aloittaa työt pian. Vuoden kestäneen projektin aikana projektiryhmä ja yritys ovat oppineet paljon, ja maakuntaan on saatu lahjakkaita ja sitoutuneita osaajia. VeKO tukee myös heidän kotimaassa olevia puolisoitaan välittäen tietoa Suomen työmarkkinoista ja työllistymismahdollisuuksista.

Hedelmällinen yhteistyömme ja hankkeemme on myös herättänyt kiinnostusta laajemminkin. Mirka esitteli toimintaamme eurooppalaisille kollegoille Barcelonassa lokakuussa ja Tanja kertoo marraskuussa VeKO:n hyvistä käytännöistä Integration 2022 tapahtumassa Tampereella.

Join Finland -koulutus

Pilotoimme loppuvuodesta Join Finland -koulutuksen, joka sisältää perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, työ-ja arkielämästä sekä kielestä. Koulutus on mahdollista suorittaa työn ohessa. Vinkkaa tästä maksuttomasta koulutuksesta asap yrityksille, jotka ovat juuri rekrytoineet tai aikovat rekrytoida uutta kv-henkilöstöä. Ilmoittautumiset suoraan essi.markoff@springhouse.fi

Ja hanketta on vielä jäljellä: mikäli sinulla on hyviä yhteistyöideoita, niin jatkokehitämme niitä mieluusti yhdessä!

Energistä syksyä toivottaen,
VeKO-tiimi

Kuva
Ylä-Savon rekrytointiprojektin projektiryhmä sekä VeKO:n uudet työntekijät

Vasemmalta: Essi Markoff, Tanja Manner, Samuli Miettinen (EURES TE-palvelut Pohjois-Savo), Mirka Niskala, Tuula Parkkonen-Suhonen (Kiuruveden kaupunki), Iuliia Obukhova ja Marco Rigano. Kuvasta puuttuu projektiryhmän jäsen Seliina Varis (EURES TE-palvelut Pohjois-Savo)