Skip to main content

Uranvaihto

Filippiineillä opettajana työskennellyt Marievee Silvennoinen muutti Suomeen seitsemän vuotta sitten. Oleskelu alkoi maisteriopinnoilla Jyväskylän yliopistolla, jossa hän myös ensi kertaa tutustui suomen kieleen. Yliopisto-opinnot jäivät kuitenkin perhe-elämän jalkoihin, vaikka Marievee jatkoikin välillä suomen kielen opiskelua eri tahoilla. Lopulta hänet ohjattiin TE-toimistosta Spring Housen kotoutumiskoulutukseen.

Kotoutumiskoulutuksesta uusi suunta

Spring Housen kotoutumiskoulutus osoittautui Marieveen mielestä erinomaiseksi ja hän toteaakin, että ei olisi tiennyt mitä tehdä ilman kannustavia ja osaavia opettajia. Vaikka suomen kielioppi tuntui vaikealta, sujui puhuminen koko ajan paremmin ja arkipäiväisistä asioista on helppoa puhua.

Kieliopintojen lisäksi koulutuksessa tuettiin myös vahvasti työllistymistä. Marieveen kohdalla apua oli esimerkiksi ansioluettelon kokoamisessa. Työllistymistä tukeva suunnitelma ja opettajien pitkäjänteinen tuki auttoivat hahmottamaan kokonaisuuden.

Kieliharjoittelun Marievee suoritti Monikulttuurikeskus Gloriassa. Aktiivisessa ympäristössä kielen harjoittelu oli luontevaa. Marieveen tulevaisuuden suunnitelmissa on uusi ura kokkina ja hän keskusteli harjoitteluvaihtoehdoista opettajansa kanssa. Jälkimmäiseksi harjoittelupaikaksi valikoitui Jyväskylän Forumin Kotipizza, josta hän sai harjoittelupaikan oman verkostonsa kautta.

Ammattiopintoihin

Kotoutumiskoulutuksen loppupuolella oli aika hakea ammatillisiin opintoihin. Opettaja tuki ja ohjasi hakuprosessia Marieveen hakiessa Gradiaan (Jyväskylän koulutuskuntayhtymä) suorittamaan kurssia, jolla maahanmuuttajat opiskelevat ravitsemisalan perusteita ja alan suomea. Näiden opintojen jälkeen on mahdollista hakeutua varsinaiseen ammatilliseen aikuiskoulutukseen.

Marievee pääsi Gradiaan ja suoritti ravitsemisalan perusteiden kurssin. Samalla kielitaito kohentui ja opettajan kanssa päätettiin, että Marievee on valmis hakemaan ammattikoulutukseen. Syyskuussa 2019 alkaneet aikuisopinnot kestävät kesään 2020 asti. Valmistuttuaan hän suunnittelee työskentelevänsä suurkeittiössä, ehkä yliopistolla.

Miten rohkaisisit työnantajaa ottamaan maahanmuuttajan harjoitteluun tai töihin? ”Kannattaa työllistää henkilö, jolla on paras osaaminen ja kokemus. Katsomatta siihen, onko hän maahanmuuttaja vai kantasuomalainen. Kannattaa antaa maahanmuuttajalle mahdollisuus!”, tiivistää ajatuksensa Marievee Silvennoinen.

Kiitos tarinastasi, Marievee!