Skip to main content
aaltotarina saila grafiikka
Takaisin

Olen löytänyt oman paikkani elämässä

Halusin pois sen hetkisistä arkisista kuvioista. Päätös lähteä oli minulle helppo ja se syntyi puolessa tunnissa. Tulin Espanjaan aluksi hoitamaan kolmea lasta. Jo muutamissa viikoissa tiesin, että haluan olla täällä pidempäänkin. Suunnitellut neljä kuukautta venyivät kahdeksaksi ja puoleksi kuukaudeksi. Muutto ja muutos tekivät minulle todella hyvää ja tutustuin itseeni paremmin kuin koskaan ennen. Suomessa kävin seuraavana kesänä pakkaamassa tavarani, kahdeksaan laatikkoon varastoitavaksi. Suomeen jäivätkin siis oikeastaan vain läheiseni, jotka voivat lentää luokseni tai minä heidän luoksensa.

Tulen aina hyvällä mielellä töihin

StaffPointille tulin syksyllä 2018 aloittaessani taksikeskustyöntekijänä. Minulle taksimaailma on tuttu jo aiemmasta työstäni. Jo ennen aloittamista sain HR-tiimistä tukea ja ohjeet, joten ensimmäinen työpäivä oli hyvä. Työni on aitoa asiakaspalvelutyötä – yksinkertaistetusti lähetän asiakkaalle taksin hänen soittaessaan.

Tiimissäni on jaettu hyvällä tavalla jokaiselle erilaisia pieniä vastuutehtäviä puhelintyön lisäksi. Meidän työyhteisö ja meidän tiimi - olemme aika tiivis paketti, en ole koskaan aiemmin ollut samanlaisessa työyhteisössä. Minusta tuntuu, että tämä on se puuttuva perhe täällä Aurinkorannikolla. Työn ulkopuolellakin autamme toinen toistamme arkisissa asioissa ja vastaantulevissa haasteissa, joita myös koti-ikävä joskus on. Työkaverituen lisäksi avoin ilmapiiri työkavereiden kesken työpaikalla tuntuu todella hyvältä! Viime keväänä toimistomme muutti, tykkään nykyisestä enemmän kuin vanhasta, uusi toimisto on edellistä kauempana kotoani, mutta tilat ovat kyllä todella hienot ja viihtyisät.

Minusta on kiva, että minulle on täällä tarjottu haastetta, jota työhöni aina kaipaan, se auttaa sitoutumaan työnantajaani paremmin. Minulle on tarjottu mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuskoulutuksella työn ohessa ja tartuin viime keväänä mahdollisuuteen. Olen aina ollut kiinnostunut vastuusta, haluan kehittyä ja haastaa itseäni koko ajan. Tykkään myös opiskelusta ja ihmiset, joiden kanssa nyt opiskelen, tekevät opiskelusta entistä mielekkäämpää. Opintoihin kuuluva isompi projekti on auttanut minua pääsemään entistä syvemmälle ja lähemmäs työnantajaani sekä yritysmaailman toimintaa ja käytänteitä. Myös asiakkaan kiitos hyvintehdystä työstä motivoi uuteen työpäivään.

Kielitaitoa, valoa ja uutta kulttuuria

Eniten olen tarvinnut täällä totuttelua siihen, että asiat eivät tapahdu yhtä suoraviivaisesti kuin Suomessa. Yksi suurimmista haasteista minulle on ollut kielitaito, mutta pikkuhiljaa kielitaitokin karttuu ja tulee vielä päivä, jolloin osaan kommunikoida tilanteessa kuin tilanteessa paikallisella kielellä. Minun ajatus täällä Espanjassa asumisesta on ‘maassa maan tavalla’, olenhan täällä kuitenkin maahanmuuttaja.

Olen kehittänyt kielitaitoa esimerkiksi valitsemalla pankin, jossa joudun asioimaan espanjaksi. Haastan itseäni menemällä tilanteisiin, joissa täytyy puhua espanjaa. Opettelen kieltä myös tapaamalla kerran viikossa paikallisen ystäväni, hänen kanssaan käymme kahvilla, syömässä sekä hän opettaa minulle asioita espanjalaisesta kulttuurista . Hän on aito kokemusasiantuntija asuttuaan aiemmin Saksassa, uuden kielen ympäröimänä. Moni kokee täällä että espanjalaiset ovat tylyjä, minusta espanjalaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Toki uskon myös, että omalla asenteellani on vaikutusta siihen, minkälaisia kohtaamisia minulle tulee.

Suomeen verrattuna parasta on ehdottomasti aurinko ja valon määrä. Olen tehnyt yli 20 vuotta vuorotyötä, eikä se koskaan ollut näin helppoa, kuin täällä. Valolla on ihan ihmeellinen vaikutus! Nukun täällä yövuoron jälkeen 4-6 tuntia ja olen sen jälkeen ihan täynnä energiaa – sitä riittää lenkkeilyyn ja muuhun arkipuuhaan. Toinen asia mistä täällä tykkään on se, että vaikka täällä on talvella viileää, ei kuitenkaan koskaan ole oikeasti kylmä. Täällä voi ihan ympäri vuoden käydä juoksemassa rannalla. Se auttaa minua jaksamaan.

Vanhasta tukiverkostosta uuteen

Eihän minulla täällä ole Suomen kaltaista tukiverkostoa. Olen Suomessakin muuttanut uudelle paikkakunnalle ja oppinut löytämään ja rakentamaan uuden, vahvan verkoston ympärilleni, täälläkin se onnistunut ja nyt perheen korvaa ystävät ja työyhteisö. Tutustun helposti ihmisiin ja hyvä ihmistuntemukseni on aina auttanut löytämään juuri ne sopivat ihmiset ympärilleni.

Ajan kuluessa olen huomannut, että yhteys Suomeen jääneisiin rakkaisiin on säilynyt, vaikkakin ehkä erilaisena, jopa läheisempänä, kuin ennen. Tunnen olevani lähellä esimerkiksi äitiäni, vaikka välimatkaa kilometreissä onkin tuhansia. Toki välillä mietin, muuttaisivatko perheenjäseneni kuitenkin tänne luokseni edes vähäksi aikaa. Toivottavasti voin viettää täällä koko loppuelämäni. En kaipaa Suomesta esim. kesää, järveä, mökkielämää tai edes ruisleipää, jota monet täällä asuvat tuntuvat kaipaavan.

Vapaa-ajallani lenkkeilen paljon. Rakastan ulkona syömistä ja tykkään käydä kahviloissakin istumassa hyvän kirjan äärellä tai ihmetellen vilinää ympärilläni. Isoin asia on kuitenkin olla auttamassa muita ihmisiä. Mielestäni on yhtä arvokasta antaa omaa aikaa, kuin tukea taloudellisesti. Täällä Espanjassa olen antanut aikaani esimerkiksi auttamalla muutamia vanhuksia siivoamisessa ja muissa arkiasioissa sekä hoitamalla ystävien lapsia. Hankittuani oman auton pääsen vähän pitemmille retkille ja pystyn auttamaan muita esimerkiksi auttamalla kulkemisessa.

Yli trauman kohti tulevaisuutta

Työtarjous ja päätös lähteä lastenhoitajaksi tuli minulle kuin ”Manulle illallinen”, sillä lähes kolme vuotta oli ollut sellainen olo, että haluaisin pakata reppuni ja lähteä jonnekin. Olin työskennellyt taksinkuljettajana, enkä jotenkin päässyt yli ajamastani vakavasta kolarista ja traumaattinen kokemus jäi kummittelemaan taustalle. Olin sairaslomien jälkeenkin ihan jumissa omassa työssäni, enkä osannut ajatella mitä muuta työtä voisin tehdä. Minun oli lisäksi pitkään vaikea puhua tapahtuneesta kolarista ja käsitellä sitä – pienehköllä paikkakunnalla kaikki kuitenkin siitä tiesivät ja aihe nousi esiin koko ajan.

Täällä Espanjassa olen onnistunut kaikesta huolimatta aloittamaan uudestaan, tyhjältä pöydältä. Minua ei tunnettu, eivätkä vieraat ihmiset kadulla tulleet kyselemään mitään, olen saanut jakaa tarinani niiden ihmisten kanssa keiden kanssa olen halunnut. Kukaan ei kyseenalaistanut ammattitaitoani tai minua ihmisenä. Uskon, että asioilla on jokin tarkoitus ja koitan nähdä jokaisessa asiassa positiivisuutta, en halua tuhlata aikaani minkäänlaiseen negatiivisuuteen, sillä se vie ihan hirveästi voimia.

Vähitellen olen löytänyt itseni, tunteeni ja oman paikkani elämässä, tasapainon. Elämä on tässä ja nyt!

Aaltotarinansa kanssamme jakoi Saila, joka työskentelee Espanjan toimistossamme taksikeskustyöntekijänä.