Siirry sisältöön
Takaisin

Spring House mukana Entergr8-hankkeessa

entergr8 logokoonti
Spring House Oy on mukana keväällä 2020 alkaneessa Entergr8-hankkeessa, jonka tavoitteena on, että maahanmuuttajataustaiset työntekijät ja työnantajien löytävät jatkossa paremmin toisensa.

Spring Housen osuutena on yhdessä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) kanssa hankkeen työpaketti 5 eli kohtaannuttaminen. Spring House vastaa palvelualojen työntekijöiden ja työnantajien kohtaannuttamisesta, kun taas TAKK keskittyy erityisesti teknologia- ja teollisuusaloille suunnattujen palveluiden kehittämiseen. Yhteinen tavoitteemme on löytää uusia tapoja ammattiosaamisen kartoittamiseen ja päivittämiseen.

Entergr8 osana laajempia kokonaisuuksia

Hanke toteuttaa osaltaan Tampereen kaupungin kansainvälisen osaamisen ja maahanmuuton strategista ohjelmaa sekä Talent Boost -toimenpideohjelmaa. Hankkeen tavoitteena on tukea osaavan työvoiman saatavuutta muualta Euroopasta Suomeen ja alueella jo olevan osaamisen hyödyntämistä. Hanke edesauttaa pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä kehittämällä paikallisia viranomaisten tarjoamia yrityspalveluja sekä tukemalla työllistämistä tarjoamalla avoimiin työpaikkoihin täsmäkoulutettuja työntekijöitä.

Hankkeessa tuetaan yritysten edellytyksiä rekrytoida kansainvälistä osaamista. Hanke kehittää paikallisia viranomaispalveluja, jotta työnantajat ja henkilöasiakkaat saisivat parempaa, nopeampaa ja yhtenäisempää palvelua sujuvoittaen työntekijöiden integroitumista maahan. Hanke tukee kasvua hakevien yritysten työperäistä, kansainvälistä rekrytointia ja kouluttaa työnantajia ja heidän henkilökuntaansa kansainvälisen työvoiman sopeuttamisessa työpaikalle sekä yhteiskuntaan.

Viranomaispalvelupiste tukemaan osaajien maahantuloprosessia

Entergr8 on Kokka kohti Suomea – Kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin -koordinaatiohankeen alahanke.

Koordinaatiohankkeella on tarkoitus täydentää International HUB Tampereen palvelukokonaisuutta viranomaisten yhteispalvelupisteenä. Tampereelle suunnitellaan viranomaispalvelupistettä maahantulon alkuvaiheen prosessien sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. Tarkoituksena on pilotoinnin aikana kiinnittää ja vakiinnuttaa palvelu osaksi International HUB Tampereen kansainvälisiä yritys- ja henkilöasiakaspalveluita.

Sujuva kansainvälisten osaajien maahantuloprosessi edistää sekä yritysten työvoiman nopeaa saamista että Tampereen seudun houkuttelevuutta.

Hankkeen kesto: 1.5.2020 - 31.5.2022
Rahoittaja: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Toteuttajat: Tampereen kaupunki (päätoteuttaja), Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK (osatoteuttaja) ja Spring House Oy (osatoteuttaja)

Yhteystiedot

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut - International HUB Tampere
Mervi Alho
Projektipäällikkö
044 4811 431
mervi.alho@tampere.fi

Spring House Oy
Anne-Mari Kaapu
Spring Housen projektikoordinaattori
044 7866 110
anne-mari.kaapu@springhouse.fi