Siirry sisältöön
Takaisin

Kohti salibandyn työpaikkojen SM-kisoja

salibandyjoukkue2 2017 teksti
StaffPoint ottaa osaa nyt neljättä kertaa jo perinteeksi muodostuneisiin Salibandyn työpaikkojen SM-kisoihin, jotka pelataan Helsingissä lauantaina 12.5. Menestys on vältellyt voitonnälkäistä joukkuetta kahtena edellisenä vuotena, eikä vuoden 2015 sekasarjan pronssimitalisti ole onnistunut kartuttamaan palkintokaappiinsa lisää mitaleja. Yhtenä syynä tähän on varsinkin sekasarjan huikean kova taso, jossa pelaajia on ollut liigatasolta asti. Mitään ei siis tänäkään vuonna joukkue tule saamaan ilmaiseksi.

StaffPointin joukkueessa on jokainen vuosi ollut mukana toimihenkilöiden lisäksi myös vuokratyöntekijöitä. Viime keväänä mukaan hyppäsi Rovaniemeltä Iida Kilpeläinen, joka työskentelee StaffPointin kautta Lapland Hotelsilla.

”Hauskaa oli viimeksi ja tänä vuonna turnaus olikin jo etukäteen merkattuna minulla kalenteriin!” Kertoi Iida, joka tavoitettiin vuosilomaltaan ja laskettelurinteestä. Kuluva kausi Iidalla on mennyt salibandyn osalta naisten alueellisessa 2-divisioonassa, joten lisää kokemusta ja osaamista on tullut hankittua. ”Laukaus on piirun verran tarkempi viime vuotta ajatellen, joten veskojen on syytä olla tarkkana!”

Kokemusta joukkueeseen, nuoresta iästään huolimatta, tuo moninkertainen salibandyn nuorten Suomen mestari, StaffPoint-konsernin uunituore toimitusjohtaja Anu Ahokas. Sekä työelämässä että kentällä kovasta taistelustaan tunnettu Anu aikoo johtaa joukkueen tekemistä omalla esimerkillään, kuten hän työssäänkin päivittäin tekee: ”koko talven olen treenannut tähän turnaukseen ja keväthän on tunnetusti urheilijan parasta aikaa.” Huhut kentän laidalta tietävät kertoa, että Anu on talven aikana harjoitellut ahkerasti rangaistuslaukauksia erikoistilanteiden varalta, mutta ei suostu paljastamaan ykköskikkaansa. ”Jätetään ne nähtäväksi turnauksessa,” Anu sanoo hymyillen vinkeästi.

Joukkueen monivuotinen kapteeni ja GM Tommi Ruohola kertoo, että StaffPointin joukkue kaipaa vielä paria täsmävahvistusta joukkueeseensa. ”Iso osa tämänkin vuoden joukkueesta on ollut mukana aiempina vuosina, mutta muutama poisjäänti tuo jälleen mahdollisuuden uusille kasvoille. Tiedämme, että varsinkin vuokratyöntekijöissämme piilee huikea määrä potentiaalia ja toivomme saavamme myös heitä mukaan turnaukseen edellisvuosien tapaan!”

Mikäli haluat lähteä mukaan taistelemaan Suomen mestaruudesta mahtavalla porukalla, ilmoittaudu pikaisesti Tommille viimeistään sunnuntaina 15.4. Kerrothan viestissäsi taustaa salibandy-urastasi ja mieluisasta pelipaikasta. Aivan kaikkia innokkaita emme joukkueeseen valitettavasti pysty ottamaan, koska joukkueen koko on 15 pelaajaa.

Voitetaan yhdessä – ilmoittaudu pian!

STAFFPOINT OY

PS. Lisätietoja turnauksesta täältä.