Siirry sisältöön
Takaisin

Haku auki: Finnvera työllistää kauttamme 50 uutta asiantuntijaa

pienrahoitus 13
Suomen valtion omistaman erityisrahoitusyhtiö Finnveran palvelutuotannon työmäärä on viikon aikana kasvanut moninkertaiseksi. Helpottaakseen resurssitilannettaan Finnvera avaa StaffPointin kautta 50 asiantuntijan ja rahoitusneuvojan rekrytoinnin.

Ruuhka-avuksi rekrytoitavat henkilöt purkavat palvelutuotannon työjonoa ja varmistavat nopeasti kasvaneen hankemäärän läpimenon. He työllistyvät vuokratyösuhteeseen henkilöstöpalveluyritys StaffPointin kautta. Myös rekrytointiin liittyvät prosessit hoituvat StaffPointin kautta. Osa henkilöistä tulee tekemään toteutusta, osa esittelytyötä ja osa toimimaan avustavissa tehtävissä.

Palkattava henkilöstö sijoittuu Finnveran väljiin toimitiloihin Kuopioon ja Helsinkiin.

Henkilöt työskentelevät näillä näkymin vain Finnveran toimitiloissa. Heidät sijoitetaan työpisteisiin huomioiden erityisen tarkasti viranomaisohjeistukset riittävistä turvaväleistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

”Olemme äärimmäisen iloisia voidessamme nopeasti ja tehokkaasti hyödyntää StaffPointin ja valtionhallinnon organisaatioiden välistä puitesopimusta tässäkin tilanteessa", toteaa julkisen sektorin asiakkuuksista vastaava asiakkuusjohtaja Mari Palin.

"Työ soveltuu hyvin monenlaisille kaupallisen koulutuksen omaaville osaajille. Nyt on hyvä hetki jättää työhakemusta sisään, jos oma työllistymistilanne on haastava tai työt ovat vähenemässä."

Lue näistä hauista lisää täältä