Siirry sisältöön
Etämyynti
Takaisin

Vuosi 2020 – Nevö forget

Heti en tätä uskonut sanovani, mutta tästä vuodesta tuli ikimuistoinen ja ei pelkästään koronan takia, kirjoittaa Key Account Manager Ulla-Maria Wirén.

Viime vuonna kirjoitin vuodenvaihteen yhteenvedossani vuoden 2020 olevan ihmisten vuosi. En todellakaan tiennyt mitä se tuo tullessaan. Maailma on ollut isossa myllerryksessä ja sen vaikutus on yltänyt meihin ihan kaikkiin vähintään digilisaation lisääntymisenä päivittäisten työtehtävien tekemisessä.

Asiakaskohtaamisessa on tarvinnut luovuutta ja uusien tapojen omaksumista, mutta lopulta vuosi on ollut antoisa. Itse koin, että asiakaskohtaamisten laatu parani huimin harppauksin Olen kokenut todella intensiivisiä kohtaamisia. Korona sai meidät hidastamaan tahtia ja satsaamaan vuoropuheluun. Olen tutustunut asiakkaideni kanssa aivan uudella tasolla – ja tämä on johtanut myös bisneskumppanuuksien syventymiseen.

Myynnillisesti olen kokenut vuoden jopa raikkaana tuulahduksena ja itseni ravisteluna. Vanhoista tavoista pääsee irti ja uusille ideoille on tullut tilaa. Parasta minusta on ollut se, että tämä vuosi on jälleen mahdollistanut ajattelemisen. Ja kun on aikaa ajatella, syntyy uutta.

Opinko tästä jotain? Opin! Opin jakamaan aikaani, jättämään tilaa tyhjyydelle. Valmistautumaan asiakaskohtaamisiin ihan eri intensiivisyydellä. Ennen kaikkea opin olemaan läsnä.

Vuosi sitoi minut yhteen vielä entistä enemmän kollegoideni kanssa. Vaikka fyysinen läsnäolo väheni, henkinen kasvoi. Meistä muodostui tiivis ja yhtenäinen tiimi, joka teki yhteistyötä mahtavalla draivilla yhteisten yhdessä sovittujen tavoitteiden eteen. Ja kyllä, kiitos tuli mainittua ennätyksellisen monesti.

Heti en tätä uskonut sanovani, mutta tästä vuodesta tuli ikimuistoinen ja ei pelkästään koronan takia, vaan sen miten paljon tunsin itse kasvaneeni tänä vuonna ammattilaisena, mutta ennen kaikkea ihmisenä.

Vuosi 2020 – Nevö forget!

#TyönOsaajat-blogitekstin on kirjoittanut Ulla-Maria Wirén, joka toimii StaffPointin toimistopalveluiden Key Account Managerina Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja koko Pohjanmaan alueella.