Läsnäolemisen sietämätön keveys

Läsnäolo on mielenkiintoinen sana. Se on kaksi sanaa yhdessä: läsnä ja oleminen. Aloitetaan olemisesta ja olemisen sietämättömästä keveydestä, kuten Philip Kaufmankin saman nimisessä elokuvassaan tuota tilaa tituleeraa. Mikä tekee läsnäolemisesta joskus sietämätöntä tai ainakin vaikeaa?

Meistä jokainen joutuu joskus pyytämään apua. Asiat ja tilanteet vaihtelevat. Yhtä paljon vaihtelevat myös kokemukset kohtaamisista näissä tilanteissa. Yhteistä lienee kuitenkin se, että apua tarvitseva toivoo tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi. Onnekas on se, jonka vierellä on tuolla hetkellä ihminen, jonka silmistä näkee, että tilanne on hallinnassa – ei mitään hätää, olen tässä, autan sinua ja kaikki menee hyvin. Olen läsnä tässä hetkessä.

Valitettavan usein tuo vierellä oleva ihminen, vaikka paikalla onkin, ei ole kuitenkaan läsnä. Hänen huomionsa on varastanut kohtaamisessa mukana oleva kolmas pyörä – tietokone tai puhelin. Tuo hiljainen osallistuja onnistuu pelkällä läsnäolollaan rikkomaan muiden osanottajien välisen yhteyden.

Mistä puhumme, kun puhumme läsnäolosta?

Minulle läsnäolo on olemista paikalla, tavoitettavissa, vain yhtä ihmistä varten kerrallaan. Läsnäolo on toisen kunnioittamista ja ihmisen kohtaamista sellaisena kuin hän sillä hetkellä on ilman mukana olevia elektronisia häiriötekijöitä. Läsnäolo on silmiin katsomista ja kertomista toiselle, että olen tässä sinua varten. Läsnäolo vaatii rauhallisen paikan, jossa on tilaa monenlaisille ajatuksille ja tunteille. Tilaa tulla näkyväksi ja kuulluksi – todeksi. Tästä läsnäolosta syntyy luottamus.

Läsnäolo on myös uskallusta kohdata vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen. Läsnäolo on uskallusta puhua rohkeasti aiheista, jotka ovat vaikeita kohdata. Läsnäolo antaa asioille aikaa tulla esille omalla tavallaan, omalla kielellä, omaan tahtiinsa. Turvallisesti.

Läsnäolo toteutuu, kun tapaamiseen on varattu riittävästi aikaa eikä huomio ole tiimalasin hiekassa. Kun on läsnä, osaa tulkita, milloin on aikalisän paikka ja oikea hetki vetää happea. Tavata uudelleen.

Menneen ja tulevan välissä

Minä olen kiinnostunut siitä, mitä sinä kerrot. Elämästäsi, unelmistasi, haaveistasi, peloistasi ja mahdollisista taloudellisista haasteistasi. Pidän silmäni auki, koska vain silloin voin nähdä. Näen edessäni mahdollisuuksia uhkien sijasta, toivoa epätoivon sijasta. Minulla on uskallusta katsoa myös kipeisiin kohtiin ja itsevarmuutta luoda luottamusta pelkällä läsnäolollani. Pidän korvani auki kuullakseni, mitä haluat kertoa.

Hetkeen pysähtyvä tulee osaksi ajankohtaista – sitä, mikä liittää yhteen menneen ja tulevan. Näistä kolmesta syntyy kokonaisuus, jonka avulla voimme alkaa miettiä muuttunutta elämäntilannetta uudelleen ja uudesta näkökulmasta.

Lopulta kysymys on oikeastaan tunteista, joiden kirjo voi olla hyvinkin laaja. Kun tunteiden näkyväksi saattamiseen on riittävästi aikaa ja kiinnostusta, avautuvat ovet eteenpäin. Joskus tähän riittää jo se, että saa sanottua asiansa ääneen, sillä ääneen sanominen on ajatuksen todeksi tekemistä. Ehtona on kuitenkin luottamus siitä, ettei sitä omaa tärkeää sanottavaa jätetä huomiotta ajan ja kiinnostuksen puutteen tai muiden häiriötekijöiden takia.

Juuri silloin on oltava läsnä.

Ammatillinen kuntoutus edessä?

Me Spring Housella autamme sinua löytämään juuri se "Sinun näköisesi tulevaisuus". Kerro meille, millainen se olisi ja mitä siihen kuuluisi? Meidät löydät koko Suomen alueelta, aina Hangosta pohjoisen tuntureille saakka.

Annetaan tilaa myönteisten tapahtumien ja mielikuvien eteenpäin vievälle voimalle!

Samppa Kemppainen on Oulussa ja koko Pohjois-Suomen valtakunnassa työskentelevä Spring Housen työkykyvalmentaja, joka kohtaa työssään ammatillisen kuntoutuksen parissa päivittäin henkilöitä, joille sairauden tai vamman takia täytyy etsiä ja toteuttaa uusi urapolku terveydentilan kannalta sopivassa työssä.