Skip to main content
Spring House
Takaisin

Kohti uutta huomista – päätänkö itse suunnan vai joku muu?

Työelämä on ollut pitkään valtavassa murroksessa, toimialoja on kuihtunut pois ja uusia syntynyt. Ammatteja on kadonnut ja meidän jokaisen työn sisältö on muuttunut koko ajan, ei vähiten teknologiakehityksen ansiosta. Työuran pirstoutuminen on tätä päivää, useat joutuvat kohtaamaan työuransa aikana monta toimialaa ja eri ammatteja, joihin vaaditaan erilaista koulutuspohjaa. Perinteinen työura muodostuukin työkokemusten ryppäästä, jossa on peräkkäisiä ja rinnakkaisia töitä tai projekteja sekä useampia tutkintoja.

Arjen kiireessä harvoin ehtii miettimään omaa uraa ja haaveita. Elämänmuutokset tai näkymät nykyisessä työympäristössäsi saavat meidät ajattelemaan uranvaihtoa ja hakemaan muutosta työelämässä.

Jos Sinulla on tunne, että kaipaisit oman suunnan ja päämäärän kirkastamiseksi rinnallesi apua, on meidän valmennusyhtiöllämme Spring Housella tarjota kokonaisvaltainen tuki ja sparraus uuden suunnan löytämiseksi ja sitä kohti pääsemiseksi. Spring Housen ydinajatus on auttaa asiakkaita oivaltamaan vahvuutensa työelämässä ja viemään ideat arjen työssä tapahtuviksi muutoksiksi. Springin päämäärää kuvaakin sangen osuva slogan: Sinulla on yksi elämä – tee siitä arvokas.

Muutosturva-palvelussamme saat tueksesi jopa kolme eri näkökulmista asiaa lähestyvää työnhaun ammattilaista, joiden kanssa pääset rakentamaan eri tulevaisuuden skenaarioita. Sparrauksissa kartoitetaan uravaihtoehtoja, haetaan omia vahvuuksia, tehdään osaaminen näkyväksi ja katsotaan työmarkkinoita uusin silmin. Olen itse mukana tässä palvelussa ja tuon näkökulmaa mm. liiketoiminta- ja rekrytointimarkkinoiden suunnasta. Yksi palkitsevimpia asioita konsultin työssä on, kun pystyy auttamaan ihmisiä uuden kipinän, sisällön löytämisessä.

Korona-aikana sparraukset hoidetaan turvallisesti etänä Teamsillä, Skypellä tai puhelimitse. Saat meiltä ammattilaisen tuen työnhaun dokumenttien laatimiseen koko prosessin ajaksi. Lisäksi Sinulle on käytössäsi laaja työnhaun virtuaaliympäristö, jossa on webinaareja, tehtäviä ja videoita.

Muutosturva - valmentajat 2

Käytössäsi kolmen ammattilaisen tuki

  1. Työelämätaitojen Coach: Ammatticoahcin henkilökohtaisella tuella ja avulla suunta ja ajatukset selkiytyvät! Kohtaamisen keskiössä ovat asiakkaan toiveet muutostilanteessa. Työkaluina Cut-e, SWOT ja coaching-työkalut.
  2. Työnhakutaitojen sparraaja: Tämän hetken työnhakutaidot ja oman työnhakualueen yrityskatsaus. Oma työllistymissuunnitelma ja vaihtoehdot. CV, LinkedIn ja hakemus kuntoon.
  3. Executive-rekrytointikonsultti: Keskustelu ja sparraus rekrytoivan konsultin ja headhunterin kanssa. Headhunterin kontaktiverkostojen ja työmarkkinatuntemuksen hyödyntäminen. Oman hakustrategian läpikäyminen.

Lue lisää muutosturva- ja outplacement-palveluistamme!