Siirry sisältöön
omenankukat
Takaisin

Elämää muutoskäyrällä

Blogin on kirjoittanut tuore Työn Osaajamme, ostamamme Valtti Henkilöstöratkaisut Oy:n vetäjä, asiakkuusjohtaja Laura Helasjoki-Ristimäki. Lue yrityskaupasta [täältä].

Tein tähänastisen työelämäni haastavimman päätöksen tuokio sitten, kun päätin, että myyn perustamani yrityksen toiselle, isommalle yritykselle. Halusin, että Valtti pääsee menemään eteenpäin, mutta koin, että minun rahkeeni eivät riitä yksin riittävään yrityksen kasvatustyöhön. Tämän päätöksen myötä siis Valtti Henkilöstöratkaisut Oy on tullut osaksi StaffPoint-konsernia 1.4.2019 alkaen.

Yksi vaikea päätös urallani on luonnollisesti ollut myös päätös aikanaan lähteä yrittäjäksi. Mutta silloin mukana olimme vain minä ja isäni. Vastasimme siis vain itsellemme ja omista työpaikoistamme. Nyt tiimi oli ympärillä kasvanut ja näin ollen vastuu myös tiimin työn ja hyvinvoinnin jatkumisesta painoi vaakakupissa erittäin paljon.

Kumppaniksi StaffPoint

Onneksi kumppaniksi tässä kasvuprosessissa osui alan merkittävä ja luotettava toimija: StaffPoint Oy.

StaffPoint on toiminut alallamme jo pian 50 vuotta. Sen yritystoiminta henkilöstöpalvelualalla on laajentunut jatkuvasti kattamaan erilaisia palvelukonsepteja. StaffPointin historiasta voit lukea lisää täältä.

Halusin, että Valtin tiimi pääsee osaksi vakavaraista ja hyvämaineista yritystä, jossa asioita tehdään kestävien arvojen mukaisesti. Uskon, että osana StaffPointia näin tuleekin käymään.

Yrityskauppaprosessit ovat pääsääntöisesti täysin salassa pidettäviä, enkä voinut siis kertoa Valtin tiimille mahdollisesta yritysjärjestelystä ennen tiedotustilaisuutta mitään. Luonnollisesti myöskään StaffPointin johto ei saanut paljastaa asiaa heidän työyhteisölleen. Tämän johdosta yllätyksellinen uutinen herätti tuoreeltaan Valtin tiimissä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Monia huoletti se, jatkuvatko työt ja että millaisina ne jatkuvat. Uskon, että moni mietti, miksi tällainen toimenpide ylipäänsä piti tehdä?

Muutoksen monet muodot

Muutostilanne aiheuttaa aina ihmisessä pelkoa ja epävarmuutta. Varsinkin, jos tilanne pitää sisällään avoimia asioita, joihin ei tiedetä heti vastauksia tai jos koetaan, että muutos ei ollut välttämätön, se herättää eritoten alkuun paljon negatiivisia tunteita. Muutoskäyrähän noudattelee samantyyppistä linjaa, oli kyseessä sitten mikä tahansa muutos.

valtti-muutoblogi 260419-01

Jokainen meistä käsittelee muutosta eri tavalla. Toiselle droppaus muutoskäyrän kuopassa ei kestä niin kauaa, toinen taas saattaa pohtia asioita ns. syvissä vesissä pitempään. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa ja ajatuksiinsa juuri sellaisina kuin ne ovat, eikä kukaan voi sanoa toiselle, että ”ajattelet väärin” tai ”ei ole normaalia ajatella noin”, sillä kaikki tuntemukset ovat muutostilanteessa yhtä hyväksyttäviä. Yhtä lailla olemme erilaisia persoonia niin arkisen aherruksen keskellä kuin muutoksessakin. Meillä Valtissa ja StaffPointissa olemme työyhteisön muutosten asiantuntijoita. Näemme niihen kuuluvat prosessit hyvin monista eri näkökulmista.

Työelämän muutostilanteessa on tärkeää, että henkilökuntaa tiedotetaan mahdollisimman avoimesti kaikesta, mitä tulevasta tai meneillään olevasta muutoksesta tiedetään. Aina ei valmiita vastauksia ole antaa, ja silloin onkin hyvä yrittää pitää vuorovaikutteista keskustelua yllä ja antaa muutokselle aikaa. Yrityskaupan jälkeen me Valtissa jatkamme toimintaa kuten ennenkin. Toki muutamia käytännön muutoksia on jo osunut kohdallemme, mutta ei mitään kovin dramaattista.

Uuden alun äärellä

Jatkamme Valtin tiiminä, osana isompaa StaffPoint-yhteisöä, kasvaen pikku hiljaa yhteen StaffPointin kanssa. Itse uskon, että muutos on mahdollisuus. Luotan siihen, että elämä kantaa ja tarjoaa meille jokaiselle välillä helmiä ja välillä jotain muuta.

Jokaisella on oma vastuu siitä, miten ottaa asiat vastaan ja joko antaa niille mahdollisuuden tai ei. Vaikka päätös oman yrityksen siirtämisestä toisen hoivaan on ollut vaikea, niin sydämessäni uskon, että tässä on uuden alku.

Valtti Henkilöstöratkaisuista lisää: www.valttiratkaisut.fi